Blogi

Mitä Sinä luot vuodelle 2026 ?
Minä tahdon ihan ensiksi kiittää asiakkaitani, kurssilaisiani sekä blogini lukijoita tästä vuodesta. Olen kiitollinen, että sain kulkea jonkin matkaa kanssasi oppien uutta Sinulta ja ehkä Sinäkin opit jotakin minulta.
Tein itse viime vuonna tähän aikaan listan asioista ja tapahtumista, mitä toivoin tälle vuodelle 2025. Suurin osa niistä toteutui erittäin upeasti. Osa toiveista siirtyy vielä vuoden 2026 listalle, ilmeisesti ne eivät vielä olleet ajankohtaisia minun elämälleni. Yksi toive oli, että saan opettaa Thetahealing-tekniikkaa mahdollisimman monelle. Se toive siirtyy jokaiselle vuodelle tästä lähtien aina elämäni loppuun asti. Niin arvokkaaksi koen tämän omaa elämääni positiivisesti mullistavan tekniikan. Rakkaus ja tasapaino elämänalueillani on selkeästi lisääntynyt.
Tässä vinkki oman Manifestointi-listan tekemiseen vuodelle 2026.
Laita kaikki toiveet mennessä muodossa ikään kuin ne asiat ovat jo Sinulla tai ovat jo tapahtuneet. Näin alitajuntasi luo sitä, mitä todella haluat eikä sitä mitä et halua. Lista on ikään kuin ostoslista maailmankaikkeudelle, Sinun tulee vain ottaa se vastaan tai ottaa pieniä askeleita tai toimintoja unelmaasi kohti. Muista, että tietoinen mielesi pyörittää vain noin 10%, mitä elämässäsi tapahtuu, loput 90% on alitajuntasi ohjaamaa. Kannattaa siis antaa alitajunnalle vuositasolla, kuukausitasolla ja jopa päivätasolla toiveita, joita kohti tavoitella.
Voit kysyä itseltäsi päivittäin, miten voin päästä tavoitteeseeni parhaiten ? Mikä on se seuraava askel, joka minun tulee ottaa? Alitajuntasi antaa kyllä vastauksen. Luota siihen, että vastaus tulee. Se voi tulla jonkun toisen ihmisen sanomana, musiikissa tai vaan tiedät, mitä Sinun tulee tehdä.
Tässä muutama lataus, jos tahdot ottaa vastaan alitajuntaasi. Laita vain silmät kiinni ja sano kyllä.
Tiedän miltä tuntuu tietää, että on mahdollista elää ilman kipua ja kärsimystä.
Tiedän miltä tuntuu olla täysin terve
Tiedän miltä tuntuu tietää, että on mahdollista työskennellä oman itseni kanssa ja ohjelmoida alitajuntani uudelleen luomaan positiivisempaa elämää.
Tiedän miltä tuntuu tietää, että on mahdollista elää vauraudessa.
Toivon Sinulle ja perheellesi mitä parhainta toteutuneitten toiveiden täyttämää uutta vuotta 2026.
Jos tahdot tietoisesti muuttaa uskomuksiasi, tule käymään Thetahealing-tapaamisessa (autan Sinua muuttamaan niitä) ja /tai osallistu Thetahealing- koulutukseen, jotta voit muuttaa niitä itse haluamallasi tavalla.
Otahan yhteyttä
040 1740541
tai s.postilla aaltolahde@gmail.com
Unelmia vuodelle 2025
Nyt ollaan jo helmikuussa ja hiihtolomailen parhaillaan. Kävimme puolisoni kanssa alkuviikosta Tallinnassa parisuhde paremmaksi reissussa ihan kahdestaan ja kyllä oli hauskaa. Nyt jaksaa taas arkea yhä paremmin.
Tervetuloa vuosi 2024
Ensimmäinen päällimmäinen ajatus, joka tulee sydämestäni, on kiittää ihan kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat minun kanssani kulkeneet tai edes jollain tavalla poikenneet polullani vuonna 2023 ja sitä ennen. Lämmin halaus Teille kaikille <3.
Kiitosrukous vuodelle 2023
Luoja/Universumi/Korkeampi voima/Rakkaus/Valo, tunnen niin kiitollisuutta tästä vuodesta 2023.
Intuitiivisen anatomian kurssi
Hip hurraa, sain kuin sainkin käytyä kauan haaveilemani kurssin. Olen niin kiitollinen ja iloinen itsestäni, että soin ja sallin tämän hyvinvointia, terveyttä, vaurautta ja tasapainoa lisäävän kurssin itse itselleni. Kolme viikkoa kestävä kurssi oli aika vaikea saada sopimaan omaan elämääni, niin paljon ihania ja upeita asioita elämässäni on...
Suoritan, suoritan, suoritan
Toimin luokanopettajana leipätyönäni tällä hetkellä ja näen ihmisiä ympärilläni, jotka suorittavat elämää. Elämää hallitsee työ ja vielä mahdollisesti jokin kilpaurheilulaji vapaa- ajalla, joko itse valmentaen tai omia lapsia kuskaten. Arkipäivät ovat hyvin ohjelmoituja etukäteen, toisin sanoen suoritetaan elämää. Hyvä niin, niin kauan kuin se...
Miksi tulisin ThetaHealing®️- kurssille?
✨ThetaHealing®️-tekniikkaa opetetaan kolmipäiväisellä Thetahealing Basic DNA- kurssilla. Kaksi yötä kurssipäivien välissä ovat tärkeät, jotta aivosi ja aliajuntasi hyväksyvät, järjestelevät ja omaksuvat kurssin opit.
Elämä on valintoja
Ihanaa joulun odotusta Teille kaikille, lukijani. Toivon heti alkuun Teille mitä parhainta, ihaninta ja oikeesti onnellisinta joulua💕
Runsaus
Pitkän hiljaiselon jälkeen tuntuu taas ihanalta kirjoittaa tänne💕 Minulla on takana niin vauhdikas vuosi ja paljon todella ihania asioita tapahtunut, etten vaan ole laittanut itselleni prioriteetiksi kirjoittaa blogitekstiä. Prioriteetit ovat olleet muualla. Nyt tuntuu suorastaan ihanalta kirjoitella, antaa sanojen tulla, täällä meidän...
Ryhmäparantaminen
Itse koin hyvin voimallisen ja hoitavan kokemuksen. Olen antanut yhden itselleni tärkeän ihmisen viedä voimaani nuoruudessa kokemani fyysisen rangaistuksen takia. Se loppui, kuin seinään. Tunsin, kuinka oma voimani palautui hyvin voimallisesti takaisin pysyvästi. Se ihminen ei vie minulta enää voimaa. Annoin hänelle koko sydämestäni ja sielustani...








